torstai 2. elokuuta 2012

11. "Tahdon!"

Olisin halunnut saada tämän osan ulos heinäkuun puolella, mutta enpä saanut, joten nyt arkistoon jää tuollainen ärsyttävä väli kesä- ja elokuun väliin (ai minäkö perfektionisti?) :d Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kai...


Palava halu päästä kolmanteen sukupolveen, joten etenen hieman nopeasti, mutta tuskin se haittaa (vai)? :D


Mutta pidemmittä puheitta olkaa hyvät, yhdestoista osa.



   

Arin asetuttua taloksi Evelina esitteli miehen perheelleen. Sanna suhtautui tulokkaaseen hieman varauksella, mutta Susanna tervehti Aria iloisesti. Evelina huokaisi helpotuksesta. Esittelyt olivat ohi, ja ne olivat menneet ihan suhteellisen hyvin. Niinpä arki voisi alkaa.




Ennen kuin arkeen kuitenkaan päästiin kunnolla käsiksi, Evelina sai kuulla iloisen uutisen: Kaius ja Kristiina viettävät häitä. Hääpäivä oli marraskuussa siitä huolimatta, että ulkona oli kylmä ja maa märkä. Talvihäät olivat aina kiehtoneet Kristiinaa, eikä Kaius voinut kuin toteuttaa tulevan vaimonsa toiveen.









Tilaisuus oli ollut todella kaunis, vaikka Evelina hytisikin ohuessa mekossaan. Odottaessaan hääparin avaavan hääkakun hän hyppelehti paikoillaan, ja kun pari viimein oli saanut palasensa leikattua, syöksyi Evelina kakun kimppuun. Hän lohkaisi suurehkon palasen ja vei sen pikaisesti sisälle. Muutkin vieraat tuntuivat nauttivan ruokansa ennemmin sisällä kuin ulkona, eikä se ollut mikään ihme.



Ilta venyi, ihmiset nauroivat ja samppanja virtasi. Evelina tunsi juoneensa viimeistään siinä vaiheessa, kun hänen rakkonsa meinasi haljeta. Onnekseen hän löysi vieraan talon yläkerrasta vapaan vessan ja sai tyhjennettyä rakkonsa. Vessaa vetäessään hän tajusi, että seinän takaa kuului kahden erittäin tutun äänen kinastelua.



Eve yritti hipsiä portaisiin mahdollisimman hiljaa, muttei voinut olla kuulematta sanoja, jotka tunkeutuivat viereisen huoneen seinien ja oven läpi.
”… ihan sama, mitä mieltä sinä olet!” Vilhelmina karjui. ”Sinä et voi estää minua muuttamasta yhteen Janin kanssa! Hänen teoistaan on jo ikuisuus! Mikset voi jo unohtaa sitä?”


”Koska hänen tekonsa oli väärin!” Juhana huusi. ”Enkä todellakaan hyväksy sitä, että tyttäreni seurustelee rikollisen kanssa! Jos muutat hänen kanssaan yhteen, jäät takuulla ilman perintöä, sen voin luvata!”



”Sittenpähän jään!” Vilhelmina kivahti tulistuneena. ”Jos et hyväksy minua ja valintojani, en kaipaa rahojasikaan! Tai oikeastaan, sinähän et ole koskaan hyväksynyt minua. Et, koska en ollut sinun esikoispoikasi. Kohtelit Eveä, Karolinaa ja Susannaa aina eri tavalla kuin minua. Äläkä yritä kieltää, minä tiedän sen kyllä!”
”Tuo ei ole totta –” Juhana yritti, mutta Vilhelmina oli jo lähtenyt huoneesta.



Evelina ehti kuitenkin pois näköpiiristä ennen sitä. Hän näytti ulospäin yllättävän tyyneltä, vaikka hänen kurkkuaan kuristi.

Onneksi Kaius ja Kristiina ovat turvallisesti alakerrassa, hän sai ajateltua. Riita ei ollut sentään pilannut heidän suurta päiväänsä. Evelinan päivän se oli pilannut, vaikka hän lähtiessään saikin vakuuteltua Kaiukselle voivansa hyvin ja olevansa kunnossa. Kaius näytti silti epäilevältä. Ilmeisesti Evelina ei saanut kaikkia tunteitaan sittenkään piilotettua.

*


Eräänä hyytävän kylmänä talvi-iltana kaikki ne, jotka sillä hetkellä asuivat Pohjasoiden suurella tontilla (Susanna oli jo häipynyt yliopistoon yhdessä Tomin kanssa) olivat kerääntyneet keittiön pöydän ääreen rupattelemaan ja viettämään iltaa keskenään. Ari oli aluksi hieman epäröinyt, mutta näytti nyt viihtyvän hyvin ja rupattelevan mutkattomasti Sannan ja Juhanan kanssa. Evelina oli tyytyväinen, että mies tunsi olonsa kotoisaksi, mutta hän ei voinut olla ihmettelemättä, kuinka kauan tämän asuntoa oikein remontoitiin. Ari oli ollut heillä jo melkein kaksi kuukautta, eikä näyttänyt olevan aikeissa lähteä yhtään minnekään. Eipä sillä että Evelina olisi halunnutkaan hänen lähtevän…







Myös Sanna tuntui ajattelevan samaa kuin Evelina, ja tämä ottikin asian puheeksi sopivassa välissä.
”Oletko kuullut, miten asuntosi remontoiminen edistyy, Ari?” Sanna kysyi kohteliaasti, vaikka Evelina kuuli äitinsä äänessä myös epävarmuutta. Tämä kaiketi pelkäsi Arin käyttävän heidän vieraanvaraisuuttaan hyödyksi ja loisivan talossa niin kauan kuin vain sai. 







”Se edistyy oikein hyvin”, Ari vastasi yhtä kohteliaasti. ”Kuulemani mukaan pääsen muuttamaan takaisin jo ensi viikolla.”
Hän katsahti Juhanaa ja iski vaivihkaa silmää.
”Sepä hienoa”, Sanna vastasi selvästi huojentuneena, vaikka yritti salata sitä. Evelinaa puristi, hän oli jo tottunut heräämään siihen, että Ari suukotteli hänen niskaansa ja kuiskaili hänen nimeään. Hän tulisi kaipaamaan miehen tuoksua lakanoissaan ja vaatekaapissaan. Hän ihmetteli, miksi Juhana ei osallistunut keskusteluun lainkaan. Isä näytti yrittävän kovasti kaivaa jotain hampaistaan kielensä kärjellä. Aivan kuin hän olisi yrittänyt peitellä, että tiesi jotain, mitä Evelina ja Sanna eivät.




Seuraavana iltana Even palattua töistä rättiväsyneenä ja valmiina kaatumaan sängynpohjalle Ari tarttuikin hänestä hellästi kiinni, eikä Eve voinut olla tuijottamatta miehen salaperäisiin silmiin. Ari hymyili puoleensavetävästi.
”Hei kaunokainen”, hän leperteli Evelle. ”Näytätä väsyneeltä. Mennäänkö ulos lekottelemaan hetkeksi?”



Ari vei hänet takapihalle, joka juuri sillä hetkellä oli karu ja paljas, mutta jota oli suunniteltu kunnostettavan. Talo ajateltiin muutenkin piakkoin purkaa, jotta saataisiin pystytettyä uusi, entistäkin uljaampi koti tilalle. Maa oli routainen ja kova, mutta se ei haitannut, sillä ilma oli talvi-illaksi yllättävän leuto. SimCityn sää oli siitä erikoinen, että se saattoi vaihdella hurjastikin yhden vuodenajan sisällä.



Ari kertoi Evelinalle eri tähtien ja tähdistöjen nimiä ja tarinoita, ja Evelina kuunteli haltioissaan. Mies tiesi niin paljon! Se lumosi Even kerran toisensa jälkeen. Hän oli korviaan myöten rakastunut Ariin, oli ollut jo kauan. Hän ei tiennyt, miten selviäisi, kun mies taas muuttaisi omaan kotiinsa, vaikkei tämä asunutkaan kuin vartin ajomatkan päässä heiltä. Mutta silti…



”Tähtiä on niin valtavasti”, Eve sanoi ihaillen. ”Ja sinä tunnut tietävän niiden kaikkien nimet ja tarinat! Tiedätkö, mikä on minun suosikkini? Saat arvata.”
”Hmm… Ehkä Sirius?”
”Ei.”
”No mikä?”



Eve siveli miehen paitaa.
”Se olet sinä”, hän sanoi lempeästi. Hän yllättyi itsekin siitä, miten suora oli. Ari katsoi häntä niin ikään yllättyneenä, mutta onnellisena, ja suikkasi suukon Even nenänpäähän.



Viileä yötuuli puhalsi metsästä ja Eve värähti. Hän painautui tiukemmin Aria vasten.
”Mennäänkö sisälle?” hän kysyi mieheltä, ja tämä nyökkäsi.
”Jos niin haluat.”



He nousivat seisomaan. Kosteus hohkasi Evelinan farkuista sisään. Hän oli jo menossa, kun Ari tarttui häntä kädestä.
”Älä mene ihan vielä. Minulla on sinulle jotain. Sulje silmäsi.”




Evelina teki työtä käskettyä, ja kun hän avasi ne, Ari oli polvistunut hänen eteensä ja piteli käsissään tummaa samettirasiaa. Sen sisällä silkkisellä tyynyllä lepäsi kaunis timanttisormus.
”Evelina Pohjasuo”, Ari lausui pehmeästi, samalla juhlallisen arvokkaasti, ”suotteko minulle sen ilon, että suostuisitte vaimokseni?”




”Suostun! Minä suostun!” Evelina hihkui epäröimättä ja hyppäsi Arin kaulaan. Jos hän näki unta, hän ei halunnut herätä koskaan. Jos tämä taas oli todellisuutta, hän oli saanut taivaalta paremman lahjan kuin olisi koskaan uskaltanut unelmoida.



Hän kohotti sormuksen koristaman kätensä vielä kerran. Mitkään tähdet eivät vetäneet vertoja sen loisteelle. Vain hieman paremmaksi panivat Evelinan silmät.

*





Johan ja Sonja elelivät onnellista elämää pienehkössä asunnossaan, joka sijaitsi aivan keskustan kupeessa. Vielä jonain päivänä he muuttaisivat Simerikkaan. Sitä ennen sai SimCityn keskusta toimittaa suurkaupungin virkaa.





Vaikka Johan oli vielä yliopistossa kaavaillut kihlaavansa Sonjan, nyt moinen ei juolahtanut heidän mieleensäkään. He rakastivat toisiaan, ei sen todistamiseksi yhtä kultasormusta vaadittu. Lisäksi avioliitto olisi niin… no, lopullinen. Sitoutuminen pelotti kumpaakin. He olivat tyytyväisiä näin, mikseivät siis jatkaisi näin?

*




Häitä edeltävänä iltana Juhanalla ja Sannalla oli kova työ siivota ja järjestellä paikkoja. Evelina ja Ari siivoilivat yläkertaa. Aamulla pitäisi vielä raivata tilaa olohuoneeseen ja asettaa tilattu hääkaari sinne, sillä ulkona oli niin kylmä, että pihalla olisi ollut epämukavaa värjötellä. Tämä tammikuu oli vielä poikkeuksellisen hyytävä. 



”Sinä siis tiesit tästä koko ajan!” Sanna päivitteli Juhanalle ties kuinka monetta kertaa. Juhana vain myhäili tyytyväisenä.
”Minä pidän Arista”, hän sanoi. ”Kunnollinen poika meidän Evelle. Harva enää kunnioittaa perinteitä ja pyytää tytön isältä lupaa mennä naimisiin.” 



”Olisi pitänyt arvata”, Sanna hymähti. Sitten hän siristi silmiään ja hinkkasi yhden erityisen sitkeän tahran viimeistä piirtoa myöten pois. Kaiken piti olla tiptop-kunnossa huomenna.





Hääaamuna tehtiin vielä viime hetken valmisteluja, ja Ari ja Juhana kantoivat noutopöydän sisälle. Hääkaari ei ollut saapunut ajoissa, joten jouduttiin turvautumaan hätävararatkaisuun ja ripustamaan pari kultaista kelloa kattoon toimittamaan alttarin virkaa. Sanna oli leipomossa hakemassa hääkakkua ja Evelina oli yläkerrassa laittautumassa. Hääjuhlat vietettäisiin vasta illalla, mutta koko päiväksi riittäisi kyllä tekemistä.






Vilhelmina, Johan ja Kaius olivat ensimmäiset vieraat hääpaikalla. Susannalla ja Karolinalla oli kiireitä yliopistolla eivätkä he olleet päässeet tulemaan. He olivat lähettäneet onnittelunsa etukäteen kukkakimpun muodossa. Evelinan sisarusten lisäksi juhliin oli kutsuttu vain pari lähintä ystävää. Häät haluttiin pitää suppeina.








Kun Ari näki morsiamensa laskeutuvan portaita alas silkkisessä, lumivalkeassa puvussaan, hän oli pakahtua. Hänestä tuntui, että hän oli maailman onnekkain mies saadessaan naida niin kauniin naisen kuin Evelina. Viis siitä, vaikka juhlapaikka olikin koruton, Eve olisi muutenkin jättänyt kaiken maailman krumeluurit varjoonsa.










Ari yritti olla mahdollisimman luonteva jutellessaan Evelinan veljien kanssa, vaikka häntä kieltämättä hermostutti. Hän ei tuntenut Even sisaruksia kunnolla, mitä nyt oli ohimennen tavannut kaikki kolme vanhempaa sisarusta ja vaihtanut pari sanaa näiden kanssa. Johania ja Kaiusta tietenkin kiinnosti, millaisen miehen heidän rakas pikkusiskonsa oli nainut. Miesten olemuksesta päätellen Ari oli kuitenkin onnistunut tekemään heihin hyvän vaikutuksen.






Häävalssia valssatessaan Eve ja Ari sulkivat koko ulkomaailman pois ja keskittyivät vain toisiinsa. Kasetti, jolla valssi oli, oli peräisin jostain Juhanan äidin vanhoista kokoelmista, eikä Evelina tiennyt sen nimeä. Hän oli valinnut kappaleen, koska piti sen tunnelmasta. Se oli kepeä, mutta silti säähän sopivan talvinen.






Vilhelmina oli korjailemassa meikkiään lapsuudenkotinsa kylpyhuoneessa, kun kuuli oven aukeavan takanaan ja näki seuraavassa hetkessä tuttujen kasvojen ilmestyneen peiliin.
”Oh, anteeksi”, Fanny sanoi nolona, ”luulin, että tämä oli vap- hei, Mina! Hauska nähdä sinuakin!”





Vilhelmina kääntyi vanhan ystävänsä puoleen.
”Hei vaan”, hän sanoi hieman varautuneesti, mutta yritti olla mahdollisimman kohtelias. ”Tosiaan, siitä on aikaa, kun viimeksi nähtiin. Mitäs sinulle kuuluu nykyään? Kuinka sinä täällä olet?”




”Kiitos kysymästä”, Fanny vastasi. ”Evelina tuntee isäni, mutta hän ei päässyt tulemaan, joten lähetti minut hänen sijastaan tänne. Ja hyväähän tässä, sain töitä kampaamosta jossa tutustuin Lindaan ja muutettiin juuri yhteen…” Hänen ilmeensä muuttui murheelliseksi. ”Harmi, ettei olla oltu yhteydessä.”




”Niin, onhan se sääli”, Mina vastasi.
”Entä sinä? Kuinka sinulla menee?”
”Ihan hyvää minullekin. Ollaan Even kanssa samassa lakifirmassa töissä ja seurustelen onnellisesti Janin kanssa. Sanomalehtien asuntoilmoitukset ovat tulleet tutuiksi.”
”Janin?” Fanny ihmetteli, ja hetken Vilhelminasta tuntui siltä, kuin hän olisi ollut aikeissa kysyä jotain. Hän ei kuitenkaan kysynyt. ”Vai niin. Onnea.”



Keskustelu tyrehtyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kumpikin katseli toistaan vaivautuneena. Ehkä heidän ystävyytensä rikkoutuminen oli Fannyn yksipuolisen ihastuksen syytä, ehkä ei, mutta heidän tiensä olivat haarautuneet erilleen, ja he kumpikin tiesivät sen.

”Pitäisi kai mennä takaisin juhlimaan…”, Vilhelmina sai lopulta sanotuksi.





”Joo, hyvä idea”, Fanny nyökkäsi ja kääntyi ovesta ulos. Vilhelmina katsoi hänen peräänsä. Hän tunsi haikeutta, mutta sitäkin vain lievästi.
”Mene sinä edeltä”, hän huikkasi Fannyn perään. ”Tulen ihan kohta perästä.”

*




Kun vieraat olivat viimein lähteneet kiiteltyään vuolaasti mahtavista juhlista, Ari ja Evelina olivat enemmän kuin valmiita vetäytymään yöpuulle. Juhana ja Sanna komensivat heidät kuitenkin vielä hetkeksi alakertaan.
”Meistä nyt on sopiva aika paljastaa meidän häälahjamme teille”, Juhana sanoi, ja se sai tuoreen parin korvat hörölle. Juhana jatkoi:
”Tämä talo on palvellut meitä uskollisesti monta vuotta, mutta se on säästeliäästi rakennettu ja muodoltaan epäkäytännöllinen. Sijaintikaan ei auta meitä hyödyntämään koko tätä valtavaa tonttia, joka meillä on käytössämme. Niinpä me päätimmekin antaa teille – ja osittain meillekin – uuden talon.”

Evelina ja Ari eivät olleet uskoa korviaan. ”Uuden talon? Siis talon?”





”No, onhan se tavallaan lahja meillekin”, Sanna sanoi iloisena. ”Talo rakennetaan tälle samaiselle tontille, ja vanha puretaan kokonaan pois. Olemme Juhanan kanssa säästäneet monta kymmentä vuotta ja odottaneet, milloin olisi sopiva hetki purkaa tämä huonosti rakennettu kämppä niin sanotusti maan tasalle. Nyt näyttäisi olevan mitä loistokkain hetki.”
”En tiedä, miten kiittää teitä”, Ari sanoi yhtä häkeltyneenä kuin tuore vaimonsakin.



”Älkää turhaan kiittäkö meitä. Me haluamme tätä yhtä paljon kuin tekin. Tämä talo pitää sisällään toki paljon hyviä muistoja, mutta nyt on korkea aika saada tilalle jotain uutta. Rakennustyöt alkavat ensi viikolla.”

Ja koska simimaailmassa ollaan, ne päättyvät hämmästyttävän nopeasti :)
Taloesittelysiis luvassa ensi osassa.

*







Keväällä Vilhelmina ja Jani löysivät viimein täydellisen omakotitalon, joka oli paitsi tilava myös yllättävän edullinen. He pääsivät muuttamaan saman tien. Kunhan rahaa karttuisi tilille hieman enemmän, voisivat he sisustaa kunnolla.




Muutosta oli tuskin kulunut viikkoa, kun Jani jo kosi Vilhelminaa. Vilhelmina oli osannut odottaa sitä, mutta silti hän riemastui kuin pikkutyttö. Hänestä tulisi kuin tulisikin rouva Tikkala. Tästä hetkestä hän oli unelmoinut jo teini-ikäisenä.




Kaiuksen ja Kristiinan luona koettiin pian toisenlaisia onnen hetkiä, kun maailmaan putkahti Juhanan ja Sannan ensimmäinen lapsenlapsi. Pari nimesi tyttärensä Kaarinaksi säilyttäen perheensä K-linjan etunimiensä alkukirjaimina. 





Ja tähän loppuun vielä Susanna ja Tomi yliopistolla :)



Unohdin pukea Juhanan juhla-asuun häiden ajaksi :d En tiedä häiritsikö se teitä, mutta minua häiritsi, joten pitää pyytää sitä anteeksi erikseen. Fannyllakaan ei ole juhla-asua päällä, mutta sille ei mahda mitään.

Kommentit on piristäviä, joten tuonne boksiin saapi jättää puumerkkinsä, kiitos :))

8 kommenttia:

  1. Ihanat häät, tosi kauniita kuvia :)
    Onnellinen pari sai toisensa ja Juhanakin oli onnellinen ja tyytyväinen.
    Kaikille oli osa lopussa kainolla joku rakas niin mikäs sen parempaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä :) Toistaseks kaikki on kaikilla paremmin ku hyvin. Kiitokset kommentista!

      Poista
  2. Eksyin vasta tässä vaiheessa lukemaan tarinaasi, mutta luinkin sitten kaikki osat putkeen ja tykkään todella :) Tää on tosi kiva, etenkin tykkään siitä, että kerrot muidenkin kuin perijöiden elämästä, tuntuu paljon aidommalta :)
    Jään lueskelemaan ja toivoisin linkityksiä oman tarinani kanssa : http://hardwickinsuku.vuodatus.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! :) Olenkin tässä mietiskellyt, että jaksaako kukaan ei-perijöiden elämästä lukea (itse tykkään kertoa), mutta hyvä kuulla että jaksaa!
      Ja linkitän toki Hardwickit!

      Kiitokset kommentista!

      Poista
  3. Hello, eksyin pitkästä aikaa lukaisemaan mitä tarinalle kuuluu! Voi että, pakko sanoa että tää on ehkä yks mun suosikki. Oikeesti, kerronta vaan paranee, lapset kasvaa ja kaunistuu/komistuu vain (: Kauniit häät ja upeita kuvia. Tiäkkö, mitä enemmä taas kiinnostun tästä tarinasta, sitä enemmä houkuttas iteki pelaa taas Sims 2:sta :DD Mutta ku oon päässy vauhtiin ton kolmosen kanssa ja kone sanoo poks jos kakkosen asennan... Ehkä joskus sitten. Okei, ajatus ei kulje ku oon valvonu yön, mutta aattelin jättää puumerkin käyntini päätteeksi ja että tiät mun lukevan tätä vaikken aina muistais kommentoida :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa että eksyit kommentoimaan :)) Kiitos kommentista, se piristi päivää! Oivoi, no sit ku saat joskus enemmän tilaa koneelles ni voit taas asentaa kakkosenki, koita sitä ennen pärjätä kolmosella :D Ihan hyvinhän näyttää ajatus kulkevan! Kiitos vielä kerran ♥

      Poista