sunnuntai 11. elokuuta 2013

22. Kohti ääretöntä ja sen yli

No niin, osaa pukkaa! Tämä on viimeinen yliopisto-osa, ensi osassa alkaa ns. "oikea" elämä, vihdoin ja viimein! 
Tästä osasta tuli taas vähän normaalia pidempi... Pitää varmaan pidentää osia noin yleisesti, tuntuu että hirveästi jää kertomatta jos yrittää änkeä liian pieneen kuvamäärään. 
E:// nyt unohtui tiivistelmä edellisestä osasta :D Anteeksi kaikille, tässä se on.
Kertausta edellisestä osasta:
Vaikutti siltä, että lehmäkasvi oli syönyt Olivia-paran isän suihinsa, mutta onko se koko totuus, siitä lisää myöhemmin...
Pojat pyytävät faneiltaan apua löytääkseen Elenan. Evelinalle ei vielä mainittu mitään tytön katoamisesta, mutta jos edistystä ei tapahtuisi, se olisi pakko tehdä.
Bändiläiset ja Elisa muuttivat asuntolasta omaan vuokrakämppään. Susanna jäi asustelemaan asuntolaan, jotta tutustuisi paremmin muihin simeihin.
Elena sai viimein kuulla Kreiviltä suvustaan ja vampyyreista. Kartanon takapihalta hän löysi äitinsä haudan.
Torantesin debyytti oli saanut hyvät arvostelut, ehkä bändin ura tästä urkenisi.
Joelin käydessä ostoksilla kantakaupungissa hän törmäsi kauniiseen naiseen, Jenniin, johon ihastui ensisilmäyksellä. Saa nähdä, mihin näiden kahden suhde johtaa.

*





Elenan katoamisesta oli kulunut jo kuukausia, eikä mitään edistystä ollut tapahtunut. Joel oli saanut päivittäin kymmeniä puhelinsoittoja ja kasan sähköpostia, jossa yksi jos toinen Torantes-fani väitti nähneensä tytön milloin keskustassa, milloin laitakaupungin metsiköissä, milloin ufojen sieppaamana. Joskus joku skeptikko oli sitä mieltä, että Elena oli täysin keksitty eikä oikeasti ollut edes olemassa, ja että näin Torantes vain keräsi huomiota ja julkisuutta. Mitään konkreettista hyötyä vinkeistä ei ollut, vaikka Joel olikin kiitollinen avusta, jota fanit yrittivät antaa. Häntä alkoi silti turhauttaa koko juttu.




Lisäksi Evelina soitteli lähestulkoon joka päivä, joskus jopa useita kertoja päivässä. Hän kyseli aina samaa.
”Onko Elenasta kuulunut mitään? Onko mitään selvinnyt?”
Ja Joel vastasi joka kerta samalla tavalla.
”Ei ole selvinnyt mitään. Ihan kuin maa olisi hänet niellyt.” 




Pohjasoiden kartanossa Evelina repi hiuksiaan hermostuksissaan.
”Minä en halua, että hänelle käy kuten Karolinalle”, hän avautui Arille, joka yritti olla vahvempi osapuoli ja rauhoitella vaimoaan, vaikka oli itsekin huolissaan Elenasta. Alkoi pahasti vaikuttaa siltä, että tyttöä ei löydettäisi, mutta sitä kukaan ei halunnut sanoa ääneen.




Joelilla oli onneksi muuta mietittävää, muuten hänen vanhempiensa hermostuneisuus olisi tehnyt hänetkin hulluksi.
”Oletpa valinnut kivan paikan treffejä varten”, Jenni kehui.
Joel ei kehdannut tunnustaa, että oli päätynyt kyseiseen ravintolaan siksi, että hän oli joutunut kiristämään budjettiaan, ja ravintolan omistaja antoi hänelle Torantes-fanina alennusta. Mutta paikka oli kieltämättä viihtyisä ja ruokakin hyvää. 



”Edistyvätkö opintosi?” Jenni uteli.
”Jotakuinkin”, Joel vastasi. ”Ei tässä onneksi enää kauaa ole, niin pääsen pois kampukselta aloittamaan oikean elämän.”
”Mitä ajattelit tehdä isona?”
Joel ei ollut kertonut Jennille soittavansa bändissä, vaikka nämä olivat heidän kahdennetkymmenennet treffinsä. Hänestä oli niin vapauttavaa olla sellaisen naisen seurassa, joka ei hihitellyt hänen seurassaan tai kysellyt jatkuvasti nimmaria tai kuvaa. Ei hän kamalasti sellaisia naisia tuntenut. Elisan tietysti. Ja Susannan.
Hän ei kuitenkaan halunnut valehdella Jennille. 



”No, meillä on kavereiden kanssa bändi…” hän aloitti. Jennin ilme muuttui keskittyneemmäksi, hänen kulmansa menivät hieman kurttuun. Joel ei ollut varma, mutta hänestä tuntui, ettei se ollut hyvä merkki.
”Niinkö? Millaista musiikkia te soitatte?”
”Jotain trash-metalin ja vaihtoehtorockin väliltä”, Joel yritti analysoida genreä, johon Torantes kuului.
”Oletteko keikkailleet paljonkin?” Jenni kysäisi ja haukkasi palan kyljyksestään. 



”No, levy-yhtiö on järjestämässä meille kiertuetta promotaksemme esikoisalbumiamme. Ja sitä ennen olemme aika paljon keikkailleet kampuksella. Olet ehkä Torantesista kuullut?”
”Ai, te olette niin tunnettuja.”
”Onko se sitten huono juttu?” Joel kysyi huolestuneena. 



”No… Minä olen aina ajatellut, että julkkisten tapailu ei ole minun juttuni”, Jenni sanoi. Joelin sydämessä läikähti, kun Jenni kutsui häntä ”julkkikseksi”, vaikka siihen olikin vielä matkaa.
”Anna minun todistaa, että olet väärässä”, hän pyysi.
”Minä voin yrittää. Kai voin luottaa sinuun, vaikka sinua piirittävät monet intohimoiset fanitytöt?”
”Mikä kysymys tuo edes oli? Totta kai voit!” 




”Anteeksi, kun kysyin”, Jenni sanoi ja hymyili. ”Tietenkin minä luotan sinuun. Tilanne vain on uusi, ja se hämmentää minua.”
”Ymmärrän kyllä. Mutta ei mitään hätää. En minä ole muista kiinnostunut kuin sinusta.”
Joel lähetti Jennille lentosuukon. ”Minä taidan olla rakastumassa sinuun”, hän sai lopulta tunnustetuksi.
”Minäkin rakastan sinua”, Jenni sanoi, ja kumpikin säteili kilpaa.

*




Joelin autuutta varjosi se tosiasia, että bändin tosiaan täytyisi lähteä kiertueelle, koska levy-yhtiössä oli niin päätetty. Hän ei vaan parhaallakaan tahdolla tiennyt, missä välissä ehtisi sekä opiskella että vetää rundia Simlandian ympäri. Hän päättikin soittaa äidilleen pyytääkseen lupaa keskeyttää yliopisto-opinnot, vaikka tiesi sen olevan epätoivoinen teko. Äiti ei ikinä antaisi sellaiseen lupaa, mutta ei hän voinut muuta kuin yrittää.




 Kuten hän oli arvannutkin, vastaus oli tyrmäävä ”ei”.
”Sinähän et laita sellaisia turhuuksia opintojesi edelle”, Evelina sanoi jyrkästi.
”Tämä on kohtuutonta!” Joel raivosi. ”Bändi on minun tulevaisuuteni! Olemme saaneet nimeä, alamme olla tunnettuja. Tälle kiertueelle olisi vähän niin kuin pakko päästä.”
”En minä kiellä sinua kiertämästä, mutta yliopistoa et sen vuoksi jätä kesken. Olen kyllästynyt siihen, että aina, kun jotain ikävää pitäisi tehdä, tekosyysi niistä laistamiseen liittyy tuohon bändiin. Olisit näiden vuosien aikana voinut keskittyä siihen vähemmän ja pitää enemmän huolta perheestäsi, niin Elenakaan ei ehkä olisi nyt kadonnut!” äiti alkoi huutaa hysteerisesti, ja Joel löi luurin korvaan. Tuollaisia syytöksiä hän ei kuuntelisi, etenkin, kun niissä ei ollut perää.




Hänen olisi siis pakko tehdä niska limassa töitä samalla, kun bändi kiersi Simlandian kaupungeissa keikkailemassa. Ei ollut harvinaista, että hän kökki koneen ääressä lopputyötään naputellen tai raapusti esseetään vielä aamuyöllä. Onneksi muilla bändin jäsenillä oli sama tilanne, ja he saivat seuraa toisistaan päntätessään keskellä yötä.




”Ojennatko sitä pulloa”, Joonatan pyysi, ja Joel teki työtä käskettyä. He olivat juuri palanneet erään pikkukaupungin viikonloppufestareilta, ja huomenna olisi tiedossa keikkoja täysin päinvastaisessa osassa maata. Sitä ennen piti opiskella ajan tasalle, ettei jäänyt jälkeen muista. Kahvinkeitintä asunnossa ei ollut, mutta onneksi oli alkoholi pitämässä hereillä. Se maistuikin paremmalta kuin kahvi.




Vihdoin heillä oli peräti viiden päivän tauko ennen seuraavaa keikkaa. Viisi päivää tuntui rankan kiertämisen jälkeen kokonaiselta kuukaudelta. Pojat opiskelivat rennommin kuin tavallisesti, mutta opiskelivat yhtä kaikki, sillä loppukokeet häämöttivät jo. Susanna oli kutsuttu – tai no, hän oli kävellyt sisään kuin omaan kotiinsa – opiskeluseuraksi, ja kaikkien huomio lipsui vähän väliä kirjoista meneillään olevaan keskusteluun.




”Onko teillä illalla menoa?” Susanna kysyi. ”Elisan kanssa ajateltiin lähteä irrottelemaan. Tekin olette pitkästä aikaa maisemissa, tulkaa mukaan!”
”Ja Joelille tiedoksi, me olemme pyytäneet Ilkan mukaan myös”, Elisa lisäsi ja katsoi merkitsevästi Joelia, joka tuhahti hieman, mutta pysyi vaiti.
”Minä tulen ainakin”, Joonatan sanoi.
”Roopeliini, kai sinäkin tulet?” Elisa varmisti.
”Juu, tulen toki.” 



Kaikkien huomio suuntautui Joeliin.
”Joel? Entä sinä?”
”En tiedä”, Joel mutisi. ”Levy-yhtiö haluaa lyriikoita uutta albumia varten, eikä minulla ole vielä tarpeeksi kasassa.”
”Mutta sinulle muutaman hassun sanoituksen rustaaminen nyt ei ole juttu eikä mikään”, Susanna maanitteli. ”Jos tulosi taas on Ilkasta kiinni, niin ota vaikka se tyttöystäväsi mukaan!”
”Hei, hyvä idea! Meidän on korkea aika arvioida hänet”, Roope innostui.
”Minä olisin ottanut Moritzin, ellei hänellä olisi ollut tenttiä aamulla”, Susanna sanoi.
Kaikkien päät kääntyivät. 



”Moritz? Kuka on Moritz?”
Susanna hihitti punastuen hieman. ”Olen tavannut hänet jo aikoja sitten”, hän kertoi. ”Hän on minua jonkin verran vanhempi ja opiskelee viimeistä vuotta yliopistolla. En halunnut kertoa hänestä ennen kuin juttumme on virallinen, jottei minulle tulisi paineita.”
”Jaa. Näyttää siltä, että kaikki seurustelevat paitsi minä”, Joonatan totesi.
”No, ei Ilkallakaan ole tietääkseni ketään, vaikka hänen jaloissaan pyöriikin jatkuvasti lauma naisia”, Elisa huomautti. 



”Minun pitäisi oikeasti kirjoittaa niitä sanoituksia”, Joel pani vastaan. ”Kiertueen jälkeenhän meidän pitää tavata Pamppulat ja jutella sopimuksen jatkosta, ja jos edes sopimukseen kuuluva toinen levy ei ole hyvällä mallilla, jatkoa ei taatusti heru.”
”Niin no, on tuossakin perää”, Roope myönsi. ”Jää sitten tänne, senkin tylsimys.”
”Voidaan huomenna sitten säveltää jotain”, Joonatan ehdotti.



Niin muut sitten menivät kaupungille, ja Joel jäi yksikseen. Hän istui lattialle sanoitusvihkonsa kanssa ja antoi ajatuksen virrata. Aiheita oli vaikka kuinka, ja ne kaikki kertyivät yhdeksi sekavaksi rykelmäksi hänen päähänsä. Hän ei saanut niistä mitään tolkkua, ja häntä alkoi turhauttaa niin, että hänen olisi tehnyt mieli heittää vihko huoneen nurkkaan ja unohtaa se kokonaan siltä illalta. 





Sen sijaan hän suuntasi jääkaapille ja kaivoi sieltä kylmän oluen. Niin hän teki aina, kun ajatukset olivat jumissa, ja se auttoi, ainakin turhautumiseen. Ensimmäisen kaljan jälkeen hän haki vielä toisen, sitten kolmannen, kunnes tunsi viimein olevansa tyyntynyt ja valmis jatkamaan työntekoa.

*




Kuukausien uurastuksen jälkeen he saivat lopulta ulos myös toisen levynsä. Debyytin ja toisen albumin julkaisujen välillä oli vain hieman yli vuosi, mutta levy-yhtiön mielestä oli hyvä, että he olivat paljon esillä. Koko bändi oli sitä mieltä, että toinen levy oli sitä paitsi kaikin puolin onnistuneempi kuin ensimmäinen. Sen ensimmäinen sinkkulohkaisu oli aggressiivinen, rullaava kappale, jota luukutettiin ahkerasti kanavalla kuin kanavalla. 



Kyseinen sinkku takasi nyt lopullisesti sen, että pojat tunnistettiin minne ikinä he menivätkin (tai siltä se tuntui), jopa kampuksen ulkopuolella. Joel nautti ihailevista katseista ja niistä, jotka ujoina tulivat pyytämään nimmareita. Hän nautti siitä, että bändin yhteisiä luomuksia kuunneltiin ja niistä pidettiin – tai vaikka ei olisi pidettykään, niin ne huomioitiin. Julkisuus oli häntä varten, bändi oli häntä varten, tämä elämä oli häntä varten. Ainoastaan Ilkka ei ollut häntä varten, ja se varjosti muuten niin täydellistä mielentilaa. 



Bändi oli kutsuttu Simlantic Recordsin toimistolle juttelemaan levysopimuksen jatkosta. Kaikki muut olivat jo paikalla paitsi Joel. Jorma Pamppula katsoi kelloa.
”Hän on myöhässä. Teillä ei siis ole käsitystä, minne hän on voinut jäädä?” 



”Ei me tiedetä”, Joonatan sanoi. ”Hän jäi säätämään jotain ja sanoi tulevansa perässä.”
”Me voimme hoitaa tämän kyllä ilman häntäkin”, Ilkka sanoi.
”Kohta me joudumme tekemään niin, ellei häntä näy viiden minuutin sisällä”, Jorma Pamppula sanoi, ja samassa ovisummeri soi. 



”Sori, että myöhästyin”, Joel läähätti ja horjahti, mutta sai juuri ja juuri pidettyä tasapainonsa nojaamalla pöydänkulmaan. Hän oli selvästi hieman humalassa. Pamppulat katsoivat häntä kulmiensa alta, Roope ja Joonatan olivat vaiti vaivautuneina ja Ilkka hymyili omahyväisesti.
”Olimme jo solmimassa sopimusta ilman sinua. Kannattaisi olla vähän täsmällisempi, jos meinaat vastata tämän bändin asioista.” 



”Pidä se suuri turpasi kiinni”, Joel murahti. ”No niin. Kertokaahan minulle, mikä on homman nimi.”
Jorma Pamppula rykäisi. ”Asiahan on nyt niin, että olisimme halukkaita jatkamaan sopimustanne, mikäli teille sopii. Ehtoina tosin on, että kykenette esiintymään julkisesti yhdessä ilman, että luita murtuu.”
”Ja hah! Minä murtaisin tuon Ilkan nenän vaikka saman tien”, Joel uhosi.
”Voitko olla hiljaa”, Roope mutisi hänen vieressään. 



”Onko teillä koossa yhtään ylimääräistä materiaalia, jota voisi käyttää seuraavalla levyllä?” herra Pamppula tiedusteli viileästi Ilkalta.
”On meillä”, Ilkka vastasi. ”Meillä on yli jääneitä biisejä, joista saa hieman muokkaamalla erittäin hyviä – niin, ja sitten tietysti olen itse säveltänyt ja sanoittanut jotain.”
”Vau! Olet vai?” Roope innostui.
Joel taas näki punaista. 



”Vai että sinä olet säveltänyt ja sanoittanut? Sinä?” hän huusi ja tökki Ilkkaa. ”Kuka oikein luulet olevasi, häh? Bändin pomo, vai? Se olen kuule minä, vaikka yrittäisit mitä! Sinä et voi noin vain sävellellä ja sanoitella ilman, että kerrot siitä mitään, ja olettaa sitten että tuotoksistasi mitään päätyy levylle!”
”Kyllä sinä itsekin tiedät, että minä olen sinua parempi kummassakin”, Ilkka pisti takaisin, ja Joel pimahti. 



Ennen kuin Joel ehti Ilkan kimppuun, puuttui Roope peliin.
”Me menemme hetkeksi ulkopuolelle”, hän ilmoitti, ja järkyttyneet Pamppulat tyytyivät vain nyökkäämään. Roope johdatti Joelin puoliksi väkisin ulos huoneesta ja pamautti oven perässään kiinni. 



”Mikä helvetti sinua oikein vaivaa??”
Niin vihaisena Joel ei ollut Roopea koskaan ennen nähnyt. Hän näytti siltä, että voisi ruveta sylkemään tulenlieskoja hetkenä minä hyvänsä. ”Tulet tänne humalassa ja rupeat haastamaan riitaa! Mikä ihme rokkidiiva sinusta on tullut yhdessä yössä? Ja meinasit vielä ruveta tappelemaan Ilkan kanssa! Taas!”
Joel olisi pannut vastaan, jollei olisi ollut niin mykistynyt nähdessään Roopen vaahtoavan sillä tavalla edessään. Sillä tavalla he eivät olleet koskaan riidelleet. 



”Se, ettei ole bändin johtaja, ei voi tarkoittaa sitä, ettei saisi osallistua sävellykseen tai sanoitukseen, tai jopa tehdä omia biisejä”, Roope jatkoi kiukkuisena. ”Jos minä tai Joonatan olisimme tehneet saman, olisitko suhtautunut asiaan samalla tavalla, mitä? Olisitko karjunut meille? Oletettavasti et. Joten voisitko, viitsisitkö olla niin ystävällinen että edes olla niin ystävällinen että edes yrittäisit kohdella Ilkkaa bändin jäsenenä etkä verivihollisena?” 



Roope vaikeni ja jäi odottamaan Joelin vastausta. Joel yritti parhaansa mukaan saada sanoja suustaan, mutta ne tuntuivat juuttuvan kurkkuun.
”Anteeksi”, hän kähisi lopulta. Maailma keinahti hieman, mutta hän pysyi pystyssä.
Roope huokaisi. ”Ei se helppoa ole, kyllä se tiedetään. Ilkalla on kuitenkin liian hyviä ideoita, jotta ne voisi sivuuttaa noin vain. Teidän pitää vain laatia jonkinnäköiset pelisäännöt, jotta homma rullaa. Ja me voimme Joonatanin kanssa olla mukana siinä”, hän kiirehti sanomaan, kun näki Joelin ilmeen synkistyvän. 



Lopulta he olivat valmiita palaamaan takaisin toimistoon. Joonatan näytti helpottuneelta, kun hänen ei enää tarvinnut olla keskenään omahyväisen Ilkan ja vaivaannuttavan viileiden Pamppuloiden kanssa.
”No niin, saitteko asiat selviksi?” Jorma Pamppula kysyi, ja Joel ja Roope nyökkäsivät.
”Hyvä. Sitten voimmekin jatkaa, toivottavasti ilman keskeytyksiä. Eli näyttönne on sen verran vahva, että otamme teidät mielihyvin talliimme. Kunhan”, Pamppula painotti, ”sinä, Joel, pidät itsesi ja alkoholinkäyttösi kurissa. Ja sinun ja Ilkan pitää tosiaan olla sellaisissa väleissä, että kykenette esiintymään ja antamaan haastatteluja yhdessä.”



Jorma Pamppula vaikeni, ja Riitta jatkoi: ”Koska valmistujaisiinne ei ole pitkä aika, ehdotan että järjestämme teille kiertueen vasta valmistujaisjuhlienne jälkeen. Mitä todennäköisimmin tämä kiertue käsittää paljon laajemman osan Simlandiaa kuin edellinen, joten on helpompaa, ettei teillä ole opintoja riesananne silloin.”
”Kuulostaa hyvältä”, Joel myönsi, ja muut yhtyivät hänen mielipiteeseensä. 




Vaikka Ilkka ja Joel vilkuilivatkin toisiaan kylmästi allekirjoittaessaan sopimuspapereita, pysyi kumpikin vaiti. He poistuivat toimistosta aivan uutena bändinä kuin minä olivat menneet sisään, siltä Joelista tuntui. He olivat kiitoradalla, ja suunta näytti vain ja ainoastaan ylöspäin.


*



Oli kaunis päivä, ja Elisa halusi haukata happea, joten hän tarjoutui hakemaan postin. Hän oli harvoin huonolla tuulella, mutta sinä päivänä vielä tavallistakin paremmalla. Hän oli äärettömän ylpeä Torantesista. Pojat olivat tehneet kovasti töitä sen eteen, joten oli hienoa seurata bändin menestystä. 



Hän sai itsekin tietysti nauttia huomiosta, tiesiväthän kaikki, että hän seurusteli bändin basistin kanssa. Huomio ja ihailevat katseet hivelivät häntä ja nostivat hymyn huulille, mutta ei hän Roopen takia sen vuoksi seurustellut. Hän rakasti poikaa ihan oikeasti. Ja Roopekin rakasti häntä ja elämä oli ihanaa. Ihailu tuli vähän niin kuin bonuksena kaupan päälle. 



Postilaatikossa oli laskujen seassa outo kuori. Se oli vaaleanpunainen ja lemusi imelältä hajuvedeltä.
”Varmaan joku fanin rakkaudentunnustus”, Elisa hymähti. Sitten hän näki kuoreen kauniilla käsialalla kirjoitetun nimen. Siinä luki ”Roope”. 



Elisa oli kahden vaiheilla. Pitäisikö hänen avata kuori ja lukea kirje vai toimittaa kirje vähin äänin Roopelle? Todennäköisesti kuori sisälsi vain tavanomaisen palvontakirjeen, joita jokainen bändin jäsen oli saanut, Joel ja Ilkka tietenkin enemmän kuin muut. Mutta toisaalta häntä alkoi pelottaa. Entä jos Roopeliini olikin hairahtunut kiertueen aikana, ja nyt joku ilmoitti kirjeessä tämän olevan reippaiden kolmosten isä? Sellaiset asiat Elisan oli saatava tietää. Niinpä hän henkäisi syvään ja repäisi kirjeen auki.




Roope oli Joonatanin ja Joelin kanssa potkimassa footbagia takapihalla.
”En tule kaipaamaan yliopistoelämää”, Joel sanoi, ja Roope ja Joonatan nyökyttelivät.
”Jep, kyllä tämä on nyt nähty ja koettu. Mahtavaa päästä tästä eroon. Veikkaan, että bändin menestys lähtee nousukiitoon valmistujaisten jälkeen.”
Pian he kuulivat kiivaiden askelten lähestyvän, ja Roope nappasi pallon talteen. 



”ROOPE! KUINKA USKALLAT? KUINKA SAATOIT?”
Pojat hätkähtivät nähdessään Elisan niin tuohtuneena. Tämä piteli kädessään ryttyistä paperia, joka haisi hedelmille ja kukille. Roope oli ymmällään.
”Mitä nyt, kulta? Mikä on hätänä?” 



”Ai että mikä on hätänä?” Elisa kiljui. ”Sinun salarakkaasi tässä on hätänä!”
Mitä?” kysyivät Joonatan ja Joel.
Mitä?” kysyi Roope.
”Älä nyt esitä tyhmää!” Elisa huusi itku kurkussa. ”Minä luin kirjeesi, jonka se hutsu lähetti! Tässä, jos kiinnostaa katsoa!”
Hän paiskasi ruttuisen paperin Roopea päin ja lähti pinkomaan pois pyyhkien kyyneleitä silmäkulmastaan. 



Roope poimi paperin maasta ja luki sen. Mitä pidemmälle hän luki, sitä järkyttyneemmäksi hänen ilmeensä muuttui.
”Kuka ihme tällaista on kirjoittanut?” hän kysyi järkyttyneenä. ”Elisa, odota! ODOTA!”
Hän ryntäsi tytön perään.
”Ei tuosta ole apua”, Joonatan totesi. ”Ei hän suostu kuuntelemaan Roopea tuossa mielentilassa…” 



Myös Joel ja Joonatan lukivat kirjeen, jonka Roope oli pudottanut nurmikolle. He eivät ihmetelleet, miksi Elisa oli mennyt tolaltaan. Joku fani oli kuvaillut, miten hurmioitunut hän yhä oli ”siitä illasta, jonka koimme yhdessä”, ja että haluaa tavata pian uudelleen. Kirjeessä oli myös yksityiskohtia, jotka mitä ilmeisimmin olivat päästä vedettyjä, mutta antoivat sellaisen vaikutelman, kuin kyseessä olisi ollut intiimi, kahden kesken vietetty yö tavanomaisen keikan sijaan.
”Miten joku jaksaa”, Joonatan tuhahti.
”Tällaisiin tapauksiin on varmaan paras tottua”, Joel sanoi apeana.



Kuten Joonatan oli arvannut, Elisa oli sulkeutunut omiin oloihinsa suostumatta kuuntelemaan Roopea. Myöhemmin hän oli ilmestynyt ihmisten ilmoille laukkunsa kanssa ja ilmoittanut yöpyvänsä Susannan luona. Roope oli aivan maassa, ja Joel ja Joonatan koettivat parhaansa mukaan lohduttaa häntä.
”Ei hän sinulle ikuisesti vihoittele”, Joel yritti. ”Kyllä se siitä.” 



”Minä olen asunut hänen kanssaan saman katon alla koko ikäni”, Joonatan huomautti. ”Tunnen hänet sen verran hyvin, että voin sanoa hänen leppyvän yhtä nopeasti kuin suuttuvan. Hän mököttää aikansa, mutta kuuntelee sinua lopulta.”
”Mutta hän ei ole ikinä ollut noin vihainen”, Roope sanoi alakuloisena. ”Mitä jos hän ei annakaan anteeksi, vaikken olekaan tehnyt mitään?”
”Antaa, varmasti antaa”, Joel ja Joonatan rohkaisivat. 




”Kokeile vaikka yllättää hänet jotenkin”, Joel ehdotti. ”Keksi jotain tosi romanttista.”
”Sellaisesta Elisa voisi tykätä”, Joonatankin tuumasi.
Roope hymyili hieman. ”Joo… Minulla saattaa olla hyvä tapakin jo mielessä.”








”Ihanaa, kun sain tulla tänne”, Elisa sanoi. ”En voi vieläkään uskoa, että Roope pystyisi mihinkään sellaiseen…”
”Miehet ovat käsittämättömiä”, Susanna sanoi. ”Ja tietenkin saat tulla tänne. Olethan ystäväni.” 



”Oli kyllä mahtavaa, että päädyit vaihtoon juuri tänne”, Elisa sanoi iloisena. ”En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin joutunut kestämään noita jätkiä ilman ketään täyspäistä seuranani!”
”Minäkään en kadu ollenkaan, että lähdin”, Susanna nauroi. ”Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi tavannut sinua tai poikia…” 



”Tai Moritzia”, Elisa täydensi. ”Miten teillä menee nykyään?”
”No, tuota… Oikeastaan me erosimme”, Susanna sanoi apeana. ”Hänellä on nyt joku uusi ja parempi. Minä pelkäsin, että tässäkin kävisi tällä tavalla. Miksen kelpaa kenellekään?”
”Kyllä sinä kelpaat!” Elisa huudahti. ”Vika ei ole sinussa, sinä vain olet liian hyvä kaikille. Miehet pelkäävät täydellisiä naisia. Siksi on rankkaa olla näin täydellinen kuten sinä ja minä.” 



”Kiitos, Elisa. Sait minut paremmalle tuulelle.”
”Hienoa kuulla. Sitä paitsi Joel ainakin tuntuu olevan sinuun vähän ihastunut, vaikka hänellä onkin nyt se Jenni…”
”No, täytyy myöntää, että kyllä minäkin vähän tykkään hänestä (”Arvasin!” Elisa huudahti, ja Susanna punastui), mutta olen tullut siihen tulokseen, että hänen kanssaan on parempi pysyä ystävänä. Hän on joskus aika arvaamaton, enkä minä oikeastaan arvaamattomia miehiä kaipaa.” 



He vaihtoivat muihin aiheisiin. Susanna kertoi viestistä, jonka oli saanut siskoltaan sen jälkeen, kun tämä oli käynyt treffeillä laamamaskotin kanssa. ”Hän on nyt aivan rakastunut”, Susanna sanoi ihmeissään. ”En olisi uskonut! Vaikka olen tietenkin iloinen hänen puolestaan.”
”No, onhan meilläkin tuo yksi Kaapo Kupru”, Elisa totesi miettivästi.
”Ei kun siis treffejä järkkäämään”, Susanna sanoi virne naamallaan.
”Heistä ei vaan koskaan tiedä”, Elisa vastasi. ”Kun heillä on ne naamiot…”



 He hiljenivät ja alkoivat miettiä omia juttujaan. Elisa mietti, kuinka suurella todennäköisyydellä heidän kampukseltaan löytyisi joku poikaystäväksi kelpuutettava laama, kun kerran ulkomailtakin oli löytynyt. Susanna ei miettinyt oikeastaan mitään. Hänellä oli parempi mieli Elisan lohdutuksen ansiosta, mutta häntä harmitti silti. Oliko hän tullut ulkomaille saakka vain pettyäkseen, kuten oli joutunut kerran toisensa jälkeen joutunut pettymään kotonakin?
Yhtäkkiä Elisa rikkoi hiljaisuuden.



”Tiedätkö, mitä sinä voisit kokeilla? Pyydä veljeäni ulos.”
Susanna häkeltyi. ”Ai Joonatania?” Hän mietti asiaa hetken. ”En tunne häntä kovin hyvin, en ainakaan yhtä hyvin kuin vaikka Joelia… Mutta toisaalta, miksikäs ei.”
”Kysy pois”, Elisa rohkaisi. ”Minä olen tietysti meistä kaksosista se täydellinen puolisko, mutta ei hän mikään toivoton tapaus ole.”
”Tuo oli erittäin huojentava tieto”, Susanna nauroi, ja tytöt hihittelivät hetken aikaa. 



Sitten Susanna vakavoitui. ”Minusta sinun pitäisi kuunnella, mitä Roopella on sanottavaa. Minulla on sellainen tunne, että tähän on joku looginen selitys. Ei hän vaikuta sellaiselta tyypiltä, joka noin vain tekee syrjähyppyjä.”
”Saatat olla oikeassa”, Elisa huokaisi. ”Ehkä minä annan hänelle tilaisuuden. Mutta ihan vain muodon vuoksi minun on mökötettävä ainakin tämä yö.”

* 



Niinpä Elisa antoi Roopelle tilaisuuden. Hän kuunteli hiljaa ja hievahtamatta (kerrankin), kun Roope selitti asian juurta jaksain ja vakuutti, ettei ollut eläessään pettänyt tyttöystäväänsä. Vakuuttelu kuulosti kieltämättä vilpittömältä. Ei Roope ollut niin hyvä valehtelemaan. 



Hän päätti silti pitää pientä jännitystä yllä. Ihan vain testatakseen.
”Kai sinä uskot minua?” Roope kysyi huolestuneena.
”Enpä tiedä…” 



”Elisa”, Roope sanoi ja tarttui tyttöä kädestä, ja hänen helpotuksekseen Elisa ei päästänyt irti. ”Minä haluan, että voit luottaa minuun. Ja siksi, tuota öh…”
Roope näytti hukuttaneen sanat jonnekin, ja takeltelu näytti Elisan mielestä hirveän söpöltä.
”Siksi sinä mitä?” 



”En minä osaa tätä”, Roope puuskahti, ja samassa Elisa huomasi hänen olevan polvensa varassa maassa kädessään musta samettirasia. Elisan sydän pomppasi ulos rinnasta, kun hän näki rasian sisällön.
”Elisa-kulta, tekisitkö minut maailman onnellisimmaksi mieheksi ja tulisit vaimokseni?” 



Eikä Elisa pystynyt enää vihoittelemaan, vaikka olisi halunnutkin.
”Tulen, tulen, tulen!” hän kiljui ja loikkasi Roopen kaulaan. ”Anteeksi, että olin sellainen typerys! Sinä olet ihana!” 



”Sinun pitää vain luottaa minuun”, Roope sanoi ja rutisti Elisan itseään vasten. ”Ja tottua siihen, että noita typeriä kirjeitä saattaa tulla tulevaisuudessakin. Ja minä puolestani lupaan olla luottamuksesi arvoinen.”
Se kuulosti Elisan mielestä kohtuulliselta diililtä, ja hän hymyili onnellisena.
Ei hän Roopea vaihtaisi kehenkään mistään hinnasta. 





Susanna oli päättänyt ottaa Elisan vinkistä vaarin ja etsi Joonatania. Häntä hermostutti, hän ei oikeastaan tiennyt pojasta paljoakaan. Joonatan oli luonteeltaan hiljainen, ja Susanna oli käsittänyt pojan aika ujoksi. Mitähän tästäkin tulee, hän mietti, mutta kohautti sitten olkiaan. Syteen tai saveen. Ei Joonatan ollenkaan toivoton tapaus ollut, kuten Elisa oli asian ilmaissut. 



Hän löysi Joonatanin olohuoneesta rustaamasta markkinasuhdanteita käsittelevää esseetään.
”Hei”, poika tervehti häntä. ”Etsitkö Joelia?”
”En tällä kertaa.”
”No, Elisa on tuolla maalailemassa, voin huutaa hänet tänne.”
”En minä häntäkään etsi, vaan oikeastaan sinua.” 



”Minua?” Joonatan kysyi ihmeissään.
”Niin. Ajattelin kysyä, huvittaisiko sinua, tuota, lähteä kahville tai jotain. Nyt kun opinnotkin ovat loppusuoralla ja vapaa-aikaa on enemmän.”
Joonatan näytti yllättyneeltä, mutta ilahtuneelta. ”Mikäs siinä. Mikä päivä sinulle sopii?” 



He sopivat päivän, ja Joonatan ehdotti tapaamispaikaksi kantakaupungin uusitun kauppakeskuksen pientä ravintolaa. Taustahälinästä huolimatta paikka oli viihtyisä. Kaikki kiilsi uutuuttaan eikä ruoassakaan kuulemma ollut moittimista. 



Toisin kuin Susanna oli kuvitellut, Joonatan ei oikeastaan ollut ujo, hiljaisuus isossa porukassa oli vain varautuneisuutta. Nyt kun he olivat kahden, juttua riitti vaikka kuinka. Susanna tuli siihen tulokseen, että Joonatan oli fiksuin koko bändistä. Hänen kanssaan juttelu oli luontevaa, ja Susanna tunsi viihtyvänsä erittäin hyvin hänen seurassaan. 



Ruoan jälkeen he kiertelivät vielä kauppakeskuksen liikkeitä, kunnes Susanna vilkaisi kelloaan ja huomasi, että hänen täytyisi kiirehtiä; hänen luentonsa alkaisi puolen tunnin kuluttua.
”Minä voin saattaa sinut”, Joonatan sanoi.
Kauppakeskuksen ovella Susanna pysäytti hänet hetkeksi.
”Saanko kokeilla yhtä juttua?” hän kysyi ja suikkasi varovasti suukon pojan huulille.

Ei todellakaan mikään toivoton tapaus, Susanna tuumi tuntiessaan perhosten lepattelevan vatsassaan suudelman aikana. 





Myös Joel oli päättänyt ottaa tärkeän askeleen suhteessaan. Hän oli varma, että halusi nimenomaan Jennin mukaansa lapsuudenkotiinsa, ja oli päättänyt kertoa sen naiselle tänään. Sormusrasia poltteli taskussa. Joel oli käyttänyt iäisyyden sormuksen valitsemiseen, ja nyt sitten hermoili. Ehkä Jenni ei pitänyt timanteista? Ehkä kulta ei ollut hänen värinsä, vaan hän olisi halunnut mieluummin hopeasormuksen? Ehkä hän ei ylipäänsä halunnut naimisiin Joelin kanssa? Tämän kaiken sai selville vain yhdellä keinolla. 



”Sinä olet kummallisen hermostunut tänään”, Jenni huomautti hänelle. ”Olet poissaoleva ja tunget käsiäsi koko ajan taskuusi. Mikä sinun oikein on?”
”Öh… Ei mikään”, Joel valehteli. ”Ehkä täysikuu vaikuttaa mielentiloihini, kuka tietää.”
”En tiennyt, että uskot sellaisiin juttuihin”, Jenni ihmetteli. 



”No en oikeastaan uskokaan”, Joel myönsi. Hän veti syvään henkeä. Tässä sitä mennään.
”Mitä sinä teet?” Jenni kysyi uteliaana, kun Joel kaiveli farkkujensa taskuja. Hän mykistyi nähdessään rasian edessään. Joel yritti tulkita hänen eleitään, mutta totesi sen pian mahdottomaksi. 



”Minä en olisi arvannut – voi kun se on kaunis!” Jenni ihaili sormusta, ja Joel oli helpottunut. Ainakin hänen valintansa oli osunut nappiin.
”Tulisitkosinäminunvaimokseni?” hän sai kakisteltua. 



”Minä – kyllä, minä tulen”, Jenni vastasi silmät kiiltäen ja viskasi rasian olkansa yli. ”En odottanut tätä näin pian, mutta – tulen.”
Joelin teki mieli laulaa. ”Mahtavaa”, hän sanoi säkenöiden. ”En malta odottaa, että pääsen esittelemään sinut perheelleni!” 




”Olen vain vähän huolissani tulevaisuudesta… Sinä tulet olemaan paljon poissa, kun kierrät bändisi kanssa…”
Joel laski kätensä Jennin käden päälle. ”Älä murehdi”, hän sanoi. ”Asioilla on tapana järjestyä.”

*




Vihdoin koitti päivä, jota kaikki olivat odottaneet neljä vuotta, nimittäin valmistujaispäivä. Joelista tuntui uskomattomalta, että kaikki opiskelupiina oli lopultakin takana. Tästä eteenpäin hänen ei tarvitsisi keskittyä mihinkään muuhun kuin musiikkiin. Niin, ja tietenkin tulevaan vaimoonsa. 



”Tuo kaapu pukee sinua”, Jenni kehui tanssiessaan Joelin kanssa. Joel virnisti.
”Ehkä minun pitäisi ruveta esiintymään tämä päälläni.”
Jenni nauroi, eikä kumpikaan nähnyt mitään muuta kuin toisensa. 



Sisällä Elisa ja Susanna pälpättivät häistä (Roope oli lähtenyt pakoon naisten ylivilkkaita keskusteluja).
”Ihanaa, että olet kaasoni”, Elisa hehkutti. ”Minä lupaan olla sinun, sitten kun Joonatan kosii sinua!”
”Älä nyt, emmehän me ole tapailleet kuin pari kuukautta!”
”Se tapahtuu silti ennemmin tai myöhemmin”, Elisa sanoi varmana. ”Mutta tuo hääpukujuttu kuulostaa aika villiltä. Eikö teidän suvussanne yksikään morsian ole pukeutunut valkoiseen?” 



Sivusilmällä Joel sattui huomaamaan, että Ilkka oli löytänyt tanssikavaljeerikseen nätin opiskelijatytön, joka tuijotti poikaa palvovasti. Joel pani yllättyneenä merkille, että Ilkankaan katse ei harhaillut. Joel hymähti itsekseen ja käänsi huomionsa pois Ilkasta. Ihan kiva jos tästä maasta löytyi joku, joka kesti Ilkkaa. 



Jenni meni puuteroimaan nenäänsä vessaan, ja Joel huomasi Susannan ilmestyneen ulos. Tyttö halasi Joelia tiukasti.
”Paljon onnea valmistumisesta! Kai sinäkin tulet sitten minun juhliini?”
”Tietysti tulen! Ei niihinkään onneksi pitkä aika ole.” 



”Minne sinä muuten ajattelit muuttaa valmistuttuasi?” Joel kysyi. ”Lähdetkö kotiisi?”
”Äh, kotona ei oikeastaan ole minulle mitään, perheen lisäksi tietenkin. Ja haluan katsoa, mihin juttuni Joonatanin kanssa johtaa”, Susanna vastasi. ”Eli ette te minusta noin vain eroon pääse. Ajattelin etsiä kämpän kantakaupungista. Olen myös lähetellyt jo työhakemuksia kouluihin, toivottavasti joku niistä tärppäisi!”
Joel toivotti tytölle onnea, ja pian he kuulivat Jennin korkojen kopinan lähestyvän. 



 Jenni alkoi tanssia Joelin kanssa niin omistavasti, että Susanna katsoi parhaaksi mennä vilkaisemaan buffetpöydän antimia ja jättää pari kahden kesken.
”Oliko hän ystäviäsi?” Jenni kysäisi.
”Mm, joo. Hän on Susanna, se vaihto-oppilas josta olen kertonut.”



 ”Ai, hän siis on se”, Jenni sanoi, eikä Joel osannut tulkita naisen äänensävyä. Oliko hän kuulevinaan mustasukkaisuutta?
”Voin tutustuttaa teidät”, Joel ehdotti. ”Mennään mekin syömään.”



Jennillä ei kuitenkaan ollut nälkä, joten Joel haarukoi kalkkunaansa Susannan, Elisan ja jonkun heidän juhliaan kuokkivan miehen kanssa. Mistäköhän hän on tänne löytänyt? Joel ihmetteli samalla kun tarkasteli miestä. Hän ei muistanut koskaan edes nähneensä tätä. 



 Joelin tyhjennettyä lautasensa mies tuli esittäytymään.
”Pirkka Pekkanen on minun nimeni! Sinähän olet Pohjasuo, eikös juu?” hän kysyi innoissaan. ”Hei, vähänkö siistiä, minä tunnen sellaisen hyypiön kuin Juhana Pohjasuo! Ei satu olemaan sukua tai jotain?”
”Öö, hän oli isoisäni… Kuinkas vanha sinä olitkaan?”



Pirkka alkoi nauraa hervottomasti.
”Sitten minun täytyy olla aika vanha, koska jo opiskeluaikoina olin häntä kymmenen vuotta vanhempi! Heh heh…”
Joel hymähti, vilkaisi kulmiensa alta rumputaitojaan esittelevää Ilkkaa – ei tainnut löytyä instrumenttia, jota tämä ei olisi osannut soittaa – ja jätti Pirkan sitten hekottelemaan itsekseen. Mikä lie sekopää. Onneksi Joel pääsi pakenemaan kampukselta juhlien jälkeen lopullisesti. 




Kun juhlat sitten päättyivät ja vieraat poistuivat kehuen Joelia kilpaa mahtavista kemuista, Joel suuntasi viimeisen silmäyksen kampukselle. Tätä paikkaa hänen ei totta totisesti tulisi ikävä. Hänestä tuntui, että tästä se elämä vasta oikeasti alkoi. Toi se mukanaan millaisia iloja tai haasteita tahansa, nyt hän pystyisi näyttämään, mihin kaikkeen hänessä oli potentiaalia.

Taksi tööttäsi, ja hän kääntyi lähteäkseen. Koti odotti, samoin tulevat häät.

*



Kellä oli ikävä Pirkkaa? :D Oli pakko tunkea se mukaan lukuun, kun huomasin sen Joelin tuttavissa, muah. Hyvin säilynyt kyllä ikäisekseen.
Sori, Joel+Susanna-fanit, nyt kävi näin (: Tai no, tässä osassa kävi näin. En lupaa mitään, mutta voi tietenkin olla, että tulevaisuudessa käy jotain muuta. Paljon tapahtumia tulevaisuudessa ainakin on luvassa. Ja jonkinlainen aikahyppy näillä näkymin. Mutta se on vasta suunnitteluasteella, joten eipä siitä sen enempää.

Nyt, kommentoikaahan!

28 kommenttia:

  1. Eii! Voi höh D: Joel ja Susanna ois ollu niin upea pari <3 Mutta annoit vielä toivonkipinän, ehkä joskus tulevaisuudessa... :D

    Osa oli jälleen mainio :) Hienosti kirjoitettu ja kuvattu. Osan nimikin oli hauska :D Tykkäsin jotenkin noista valmistujaisista (Pirkka :'D) ja sitten tosta Pamppuloiden tapaamisesta. Joel heittäytyi aika diivaksi kyllä :D Jotenkin se oli hauskaa..

    Yleensä monien mielestä yliopistoaikaa on pitkäveteistä pelata ja lukea. Itse pyrin tekemään yliopistosta viihdytätävän, kun kerta se lisäri on hankitttu (tosin joskus loppupuolella se alkaa vähän tympiä). Tykkäsin kuitenkin Joelin ja kumppaneiden yliopistovuosista, kun tarinassa oli mukana kaikenlaista muutakin. Bändin suosion kasvamista jne. Ja näissä osissa oli sellanen kiva fiilis, mukana oli tiivis porukka (bändi ja tytöt) joista kaikista pidän kovasti :D

    Jään odottelemaan seuraavaa osaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joelin ja Susannan välillä tulee tapahtumaan jotain, enempää sen sano (: Mutta loistavaa että tykkäsit osasta! :D Jep, vanha kunnon Pirkka...

      Minäkin tykkään, ettei yliopistoaika ole sellainen ns. "turha" ajanjakso, jolloin ei tapahdu mitään tärkeää. Tämän porukan yliopistoaika venyi hieman kaiken tärkeän informaation vuoksi, mutta hyvä jos se viihdytti :D

      Paljon kiitoksia kommentista!

      Poista
  2. Höpsis, Susanna ja Joel ei sitten päätynytkään yhteen ): Ainakaan nyt, voihan ne kehitellä romanssia kulisseissa.. :--D Mutta ei siitä sen enempää.

    Jenni vaikuttaa aika jännältä tapaukselta. Ihan kuin se ei olisi kovin tosissaan Joelin kanssa. Ja jotenkin mulla on semmonen tunne, että vaikkapa ensimmäisen lapsen jälkeen nainen kimmastuu jostain ja jättää Joelin yksinään penskan kanssa ja silloin Susanna rientää apuun... Jaa enpä jatkakaan :--D
    Ilkka kummittelee vieläkin Joelin elämässä, kumma juttu.

    Pirkalle tottakai nauroin, phah :--D Tulipahan mieleen semmoinen sisäpiirinvitsi, kuin "Pirkka-addikti", se sopi tähän aika hyvin :--D
    Kiva, että sait yliopistovuosista näinkin vauhdikkaat. Vielä jää kutkuttamaan Elenan kohtalo, ja Olivian isän kuolema... Kai siihenkin saadaan vielä selvyys (:

    Kaikessa loisteessaan ihana osa, jatkoa vaan tulemaan!
    ("Entä jos Roopeliini olikin hairahtunut kiertueen aikana, ja nyt joku ilmoitti kirjeessä tämän olevan reippaiden kolmosten isä?" _nauroin_ ja pahasti :---D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joelin ja Susannan suhde muuttuu vielä, en kerro miten enkä kerro mihin suuntaan. Haha, hienoja spekulaatioita (; No toki Ilkka kummittelee, koska Joel joutuu hänen kanssaan olemaan tekemisissä päivittäin :D

      Hyvä jos jotkut vielä muistaa vanhan kunnon Pirkan :D Siellä se elelee ikuisesti kampuksella ihan tyytyväisenä ja ikinuorena. Ja juu, toki Olivian isän kuolemaan ja Elenan kohtaloon saadaan selvyys, todennäköisesti ei vielä ensi osassa mutta sitten sitä seuraavassa. Varmaan teen ihan kokonaisen osan, joka on pyhitetty Elenalle. Tai vähintään puoli osaa. Saa nähdä, miten paljon siitä draamasta irtoaa juttua.

      Iso kiitos kommentista! (:

      (:D)

      Poista
  3. Huu, mikä osa! Tykkäsin kovasti tällaisesta suht rauhallisesta tarinan eteenpäinviemisestä. Bändin ura urkenee kohti taivasta (mutta onko Stairway to heavenia olemassakaan, ei taida;D), suhteet kehittyvät, kihloja tulee ja Ilkan ja Joelin välit pysyvät yhtä keljuina kuin aina ennenkin. Milloin räjähtää? Siis vielä Pamppula-kohtausta enemmän. Ihan varmasti joskus!

    Odotan siis innolla :D Jenni kyllä vaikuttaa aika etäiseltä ja muutenkin kylmältä kalalta, ehkä hän ei osaa suhtautua Joelin julkkisasemaan. Kihlaus vaikutti jotenkin liian... helpolta? Eiköhän ne kuitenkin vauvan pyöräytä (vahinkolapsen?), että saat sääntöjen mukaisen perijän sukuun. Toivottavasti siitä tuleekin sitten komia tahi nätti!

    Joelin hiukset on muuten ihanat <3 Jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä etten mielestäsi vitkastellut :D Itse haluaisin jo kovasti päästä harppaamaan eteenpäin, mutta taidan malttaa mieleni etten nyt sitten haukkaa liian suurta palaa kerralla. Varmaan on aika selvää, etteivät Ilkka ja Joel mahdu samaan bändiin, mutta kumpi lähtee, kumpi jää, vai ratkaistaanko draama jollain muulla keinolla? (; Itse olen tuon suunnitellut jo aikapäivää sitten...

      Joo, no pääasiallinen motiivini Jennin liittämisessä sukuun oli juurikin se, että saataisiin suvulle potentiaalisia perijöitä d: Joel/Susanna-paritus on kyllä aika suosittu, olen nyt ihan solmussa sen suhteen, että miten tämän suhdedraaman oikein ratkaisen :D pitää varmaan laatia äänestys.

      Paljon kiitoksia kommentista! (:

      Poista
  4. Tääki legacy vaikuttaa tosi kivalta, alotanpa nyt lukemaan ykkösosasta lähtien.. :D
    Ja mäkin linkitin nyt tän legacyn sivulleni, kun pyysit c:

    Ilmottelisitko uusista osista mulle?

    VastaaPoista
  5. En muista Pirkkaa aiemmista osista, mutta hajosin noille sen jutuille. ”Sitten minun täytyy olla aika vanha, koska jo opiskeluaikoina olin häntä kymmenen vuotta vanhempi! Heh heh…”
    :___D

    Tykkäsin salarakasjuonikuviosta, harmi vain, että se ratkesi niin nopeasti :P Hauskaa, miten sims-tarinoissa kaikki huolet unohtuvat, kun sormus isketään pöytään. Vai käykö niin oikeassakin elämässä? ;D

    Olin ihan varma, että Jenni kieltäytyisi kosinnasta. Mutta ei sitten. Ajattelin, että valmistajaisjuhlissa tapahtuisi jotain, mutta ei. :D Ehkä Jenni laittaa mustat sukat jalkaan vasta kotitontilla?

    Bändijuoni tuntuu vähän junnaavan paikallaan, mutta ehkä jotakin isoa tapahtuu seuraavassa osassa? No joo, levytyssopimus ja kiertue ovat edistystä, mutta Joelin kamppailu bändinjohtajuudesta tuntuu olevan the juttu bändijuonessa... Hmmm.

    Ja arvasin, että Joelilla on jonkinlainen alkoholiongelma :D Vaikka ei se vakavaa sitten loppujen lopuksi ollutkaan.

    En oikeastan odottanutkaan, että Joel ja Susanna olisivat päätyneet yhteen, mutta kutkuttava ajatus kyllä. Ehkä tämä tilanne on parempi näin...

    Mutta kaiken kaikkiaan, hyvä osa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkan esiintymisestä onkin kulunut jo hyvän aikaa, en ihmettele ettet muista :D Hän oli Juhanan kanssa yhtä aikaa yliopistolla ja kutsui Jussia itsekseenpuhujaksi. Tykkään tu9ollaisista sekopäähahmoista, heille on kiva kirjoittaa repliikkejä :'D

      Nojoo, totta, olisi ollut tietysti kiva pitkittää tuota salarakasjuonta, mutta Elisa oli toivonut kihloja Roopen kanssa jo niin pitkään, että halusin toteuttaa toiveen d: Sormus on ratkaisu kaikkeen. Ja Elisa on pohjimmiltaan aika romanttinen luonne.

      No yritin jotain tuossa lopussa pohjustaa, mutta tulevassa osassa nähdään miten noiden kahden käy (;

      Minulla on Joelin ja bändin varalle kyllä juoni jo valmiina, mutten voinut toteuttaa sitä vielä joten piti taas tyytyä pohjustuksiin :D Olen tällainen hidas tarinankehittelijä, olen pahoillani...

      Hah, joku huomasi! Jep, ei se paha ole... vielä (;

      Jotain juonenpoikasta olen vielä kehitellyt Joelin ja Susannan välille , mutta se asia on vielä hiukan solmussa joten ei siitä sen enempää.

      Paljon kiitoksia kommentista! (:

      Poista
  6. Huih, Elena-juttu ei ratkennutkaan vielä. Ikävää, kun muu perhe joutuu elämään epätietoisuudessa. .-( Kihloihin päätyivät Joel ja Jennikin, vaikka aluksi heidän suhteensa jatkuminen hiukan epäilytti, kun nainen ei ollutkaan innoissaan poikaystävänsä julkisuudesta. Kivaa saada välillä vaaleampia geenejä sukuun! .-D Höhlä, kun tyhmä ihailijaposti sai Roopen ja Elisan riitaantumaan, mutta onneksi Susanna sai puhuttua ystävänsä rauhallisemmaksi vihanpidon suhteen. .-) Heejee, nyt Joonatanillakin on tyttöystävä, eikä Susannankaan tarvitse murehtia lähteneensä vaihtoon turhaan. .-) Jostain syystä sekoitin välillä Joelin ja Joonatanin, outoa. .-o Heh, olen pitänyt Pirkasta alusta asti, kun hän on simssini Kustia vastaava valmissim. .-D Eipä miehellä opinnot kehuttavasti suju, kun edelleen jumittaa kampuksella. .-D Kuinkakohan moni Pohjasuolainen tuleekaan tämän ikiopiskelijan tapaamaan..? .-D Jään odottamaan jatkoa. .-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elena-juttuun saadaan selvyyttä osassa 24, ehkä uskallan jo luvata sen :D Joo, olisin tosi tyytyväinen jos seuraavasta sukupolvesta tulisi jonkun muun värinen kuin mustatukkainen toisiksi tummimmalla ihonvärillä :'D Toistaiseksi Karolina on ollut kai ainoa sellainen peliin syntyneistä simeistä... Ja hänelläkin oli musta tukka.
      Joelin ja Joonatanin nimet alkaa aika samalla tavalla, ei ihme että heidät välillä sekottaa :D Oli kiva saada kihlattua noita pareja, kun ne ovat sitä toivoneet jo kaaaauan.
      Pirkka on hieno sim :DD Täytyy myöntää, että hajosin aika pahasti silloin, kun luin LC:täsi ja osuin siihen kohtaan, missä Kusti hyppäsi mukaan kuvioihin. Mieleeni tuli vain Pirkka :D Eiköhän hän meuhkaa yliopistolla vielä pitkään (;
      Paljon kiitoksia kommentista! (:

      Poista
  7. Kivipuroilla on nyt toka osa ilmestynyt :3

    VastaaPoista
  8. Hardwick Shoressa neljättä osaa! :)

    VastaaPoista
  9. Noniiiiiiin, vihdoinkin sain luettua kaikki osat tänne asti! Varoitan tässä ihan aluksi, että olen _SURKEA_ kommentoimaan, ja tekisi mieli kirjoittaa vaan "Oon samaa mieltä ku kaikki muutkin", mutta yritänpä tähän nyt sitten jotain saada aikaiseksi.

    Öö. Elikkäs. Aluksi kehun ihan yhteisesti KAIKKIA tän legacyn osia, juoni on kokoajan tosi jännä ja koukuttava, ja muutenkin, ihania kaikki osat :DD En keksi mitään negatiivista yhdestäkään osasta, tai ei ainakaan tule nyt mieleen mitään.

    Ja sitten tähän osaan. Voi tuota Joelia, toivottavasti se nyt saa pidettyä kaljanlitkimisensä kurissa...
    Jenni on tosi söpö, miksei mun pelissäni ole noin kauniita townieita ?! 8--D

    Mitäs muuta kommenttia nyt tähän keksisin... Ai niin. Vähän epäilytti kyllä toi Roopen saama rakkauskirje, onneks juttu selvisi melkein heti :3

    Ja voi elämä tuota Pirkkaa :'DD Hupsu äijä, tullaankohan sitä näkemään sitten jatkossakin yliopistolla.

    Odotan innolla jatkoa, jännittää Elenan ja Olivian isän kohtalo c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitoksia! :D Tosi kiva kuulla, että tykkäät. Jenni on yksi ns. uusista townieistani, joilla on nuo ladatut valmiskasvot, siksi hän on keskivertoperunanenää nätimpi.
      Pirkka on niin hupaisa, että aion kyllä pitää hänet kuvioissa mukana >:D Eipä hän sieltä mihinkään karkaa.

      Poista
  10. Moikka! Aloitin uuden blogin, jossa testailen erilaisia haasteita! Käy kaikin mokomin kattomassa jos kiinnostaa! Linkitystä kyselisin :)

    VastaaPoista
  11. Kivipuroilla on kolmas osa julkaistu. C-:

    VastaaPoista
  12. Pääsin sitten vihdoin lukemaan tän osan (:
    Jaa a, kuullaankohan me Elenan elämästä vielä joskus jotain...? ;) Jenni ja Joel on kyllä söpö pari, toivottavasti niiden onni kestää :3 Ja jännää nähdä mitä kaikkea yliopiston ulkopuolella tapahtuu!
    Eli, uutta osaa ootellessa :)
    - Sabrina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuullaan, lupaan sen! Minulla on jo vaikka mitä suunniteltuna Elenan varalle, ja odotan innolla että pääsen kertomaan niistä. Luulisin että osassa 24 kuulemme tarkemmin Elenan ja Olivian elelyistä.
      Hyvä, että edes joku tykkää Jennistä Joelin puolisona! :D
      Olen aika hyvällä mallilla uuden osan kanssa. Elättelen toivoa että saisin sen julki ennen 3. päivää, mutta katsotaan nyt...
      Paljon kiitoksia kommentista!

      Poista
  13. Iloliemillä juhlitaan synttäreitä. .--)

    VastaaPoista
  14. Hardwikeilta myös välillä uutta osaa... :-)
    -Sabrina

    VastaaPoista